Jatkamme tukeamme Ukrainaan ja tuemme vantaalaisten lasten ja nuorten liikkumista
Vantaan Energia jatkaa tukeaan Ukrainaan lahjoittamalla viime vuoden tapaan 25 000 euroa SPR:n Katastrofirahastoon.
”Ukrainassa on sodan myötä haasteita lämmityksen järjestämisessä energian tuotanto- ja jakelujärjestelmien vaurioitumisen vuoksi. Avun tarve on suuri sodan jatkuessa ja pitkäjänteistä tukemista tarvitaan paikallisten ihmisten elämän helpottamiseksi. Lahjoituksellamme haluamme auttaa ukrainalaisia vaikeassa tilanteessa”, toimitusjohtaja Jukka Toivonen sanoo.
Ratkaisemme aikamme suurimpia haasteita varmistamalla, että energia ja rajalliset resurssit kiertävät mahdollisimman fiksusti. Näin voimme tarjota vantaalaisille edullista ja toimitusvarmaa energia nyt ja tulevaisuudessa. Haluamme olla lisäksi energisoiva osa paikallista yhteisöä ja tarjota liike-energiaa mahdollistamalla vantaalaisten liikkumista.
Tämän vuoden joululahjoituksellamme tuemme vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten liikuntaharrastuksia Vantaan Pelastakaa Lapset ry:n kautta. Lahjoituksella mahdollistamme liikuntaharrastuksen vuotuisen jäsenmaksun noin 50 vantaalaiselle lapselle ja nuorelle.