Siirry sisältöön

Ympäristövastuu energiantuotannossa

Energia ja rajalliset resurssit kiertämään mahdollisimman fiksusti

Vantaan Energian toiminnan ytimessä ovat energian tuotanto, energian toimittaminen asiakkaille sekä erilaiset energiatehokkuutta parantavat palvelut. Keskeisenä ajatuksena on huolehtia siitä, että energia kiertää mahdollisimman fiksusti verkostoissa ja muuttaa muotoaan esimerkiksi kierrätyskelvottomasta jätteestä tai hukkalämmöistä koteja lämmittäväksi kaukolämmöksi. Näin saadaan aikaan vähemmästä enemmän. Tuleva energian varastointikyky luo meille kilpailukykyä. Yhteiskuntamme päästövähennykset perustuvat monella sektorilla sähköistymiseen – niinpä kehittyvien sähköverkkojen rooli on näiden tavoitteiden saavuttamisessa elintärkeä.

Olennaisuusanalyysimme mukaan energiantuotannon hiilidioksidipäästöjen kautta ilmastonmuutos on olennaisin vastuullisuusteemamme. Toiseksi merkittävimmäksi teemaksi arvioinnissa osoittautui kiertotalous. Sidosryhmillemme tärkeästä energian toimitusvarmuudesta pidämme huolta jatkuvalla sekä tuotantolaitosten että sähkö- ja kaukolämpöverkkojen suunnittelulla, rakentamisella ja kunnossapidolla.

Meillä on selkänä tavoitteena päästä eroon energiantuotannon hiilidioksidipäästöistä viimeistään vuonna 2030 ja suunnitellut investoinnit tähtäävät siihen, että energiantuotantomme muuttuu hiilinegatiiviseksi, eli otamme talteen enemmän hiilidioksidia kuin mitä energiantuotannostamme vapautuu.


Klikkaa kuva suuremmaksi

Fossiilisista polttoaineista eroon 2026

Polttoainekäyttöön tarkoitettujen fossiilisten polttoaineiden varsinaisesta energiantuotantokäytöstä luopuminen suunnitellaan toteutettavaksi vuoden 2026 aikana. Keinoina fossiilisten polttoaineiden korvaamiselle ovat Korkealämpötilalaitoksen lämmöntuotannon aloittaminen, kivihiilen korvaaminen biohiilellä, lämmöntuotanto sähköisesti sähkökattiloilla sekä teollisuuden ja kaupan alan hukkalämpöjen hyödyntäminen. Lämmön kausivarasto mahdollistaa kesällä hukkaan menevien lämpövirtojen varastoimisen odottelemaan talven pakkasia. Lämmönlähteitä ovat muun muassa jätteen energiahyödyntäminen ja erilaiset hukkalämmöt. Näin vältytään kivihiilen ja maakaasun käytöltä kylmillä keleillä.

Vantaan Energia sähkökattila

Hukkalämpöjä, sähköistä tuotantoa ja älykästä ohjausta

Vantaan alueella syntyy hukkalämpöä erilaisissa tuotantoprosesseissa, joita voimme hyödyntää aikaisempaa paremmin kaukolämpöverkossamme sähköisten lämpöpumppujen avulla. Olemme aloittaneet sähkökattilan ja lämpöakun suunnittelun Martinlaakson voimalaitosalueelle. Näihin tarvitaan suuria määriä hiilineutraalia sähköä, jonka pyrimme varmistamaan sekä sähköliiketoiminnallamme, että sähköverkkojemme hyvällä suunnittelulla. Sähköliiketoiminnassa tuotamme sähköä osakkuuksilla vesi-, tuuli-, ja ydinvoimayhtiöissä.

Voimme parantaa sekä lämmöntuotantomme että asiakkaiden kiinteistöjen energiatehokkuutta tuomalla älykästä tekniikkaa kulutuksen sääntelyyn ja ennustamiseen. Kykenemme madaltamaan kulutushuippuja siirtämällä lämmittämistä ajallisesti niin, että kiinteistöjen lämmityshuippu ei sijoitu kulutushuippuhetkeen.

Kiinteistöjen käyttäjät eivät huomaa muutoksia sisäolosuhteissa, mutta energian kulutus ja kustannukset pienenevät samalla kun kalliiden ja saastuttavien lämmitystapojen tarve pienenee.

Jätteen energiahyödyntämisen päästöt talteen

Jätteen energiahyödyntämisessä käytetään kotitalouksien sekajätettä, kaupan, teollisuuden ja rakentamisen sekajätettä sekä vuodesta 2025 alkaen vaaralliseksi luokiteltua jätettä. Olemme sitoutuneet edistämään yhdessä kumppaniemme ja päätöksentekijöiden kanssa parhaita ratkaisuja ainoastaan kierrätyskelvottoman jätteen päätymisestä energiahyödyntämiseen.

Laaja kaukolämpöverkkomme ja kyvykkyytemme saada jätteestä energia talteen erinomaisella hyötysuhteella tekee meistä yhden Euroopan tehokkaimmista jätteen energiahyödyntäjistä. Euroopan sisällä jätemarkkinat ovat kansainväliset, mutta tarkasti valvotut. Tuonti vaatii luvat sekä alkuperämaan että kohdemaan viranomaisilta. Aloitimme vuonna 2023 jätteentuonnin Italiasta ja hyödynnämme sitä tehokkaasti energiaksi kaukolämpöverkossamme – maksua vastaan. Korkea hyötysuhteemme mahdollistaa sen, että samoilla päästöillä tuotamme paljon enemmän energiaa kuin mitä Italiassa olisi mahdollista tuottaa. Rahdin osuus on tässä laskelmassa suhteellisen pieni tekijä, yleensä yksittäisiä prosentteja.

Kierrätyskelvottomalle jätteelle energiahyödyntäminen on paras vaihtoehto kaatopaikkasijoittamisen sijaan. Siksi sitä ei voida lopettaa, mutta päästöistä pitää myös tällä sektorilla päästä eroon. Ratkaisuna on hiilidioksidin talteenotto ja sen jälkeen joko hyödyntäminen tai pitkäaikainen varastointi. Tutkimme parhaillaan meille toteuttamiskelpoisinta tapaa hiilidioksidin käsittelylle.