Vantaan Energia tekee hiilinegatiivisuushankkeillaan miinuspäästöjä
Vantaan Energia tekee hiilinegatiivisuushankkeillaan miinuspäästöjä
Sitran tuoreessa työpaperissa todetaan, että ilmastokriisin ratkaiseminen edellyttää päästöjen vähentämisen lisäksi miinuspäästöjä eli kasvihuonekaasujen sitomista takaisin ilmakehästä. Työpaperissa korostetaan, että Suomen on kiristettävä tahtia miinuspäästöjen edistämisessä, jotta niillä saavutetut ratkaisut olisivat laajamittaisessa käytössä ajoissa. Vantaan Energia edistää omalla työllään Sitran peräänkuuluttamaa tavoitetta miinuspäästöistä. Vantaan Energia asetti hiilinegatiivisuustavoitteen jo vuonna 2021 ja käynnisti tavoitteeseen tähtäävän hankeohjelman. […]
Lue lisääVantaan Energialla edelläkävijämäinen asenne ilmastokysymysten ratkaisemisessa
Hyppäsin mukaan energia-alalle vuoden 2021 loppupuolella, kun aloitin työskentelyn kehityspäällikkönä Vantaan Energialla. Energia-ala käy tällä hetkellä läpi murrosta, sillä energiantuotannolla on suuri rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Alan ulkopuolelta Vantaan Energialle siirtyneenä on ollut mielenkiintoista päästä heti osaksi toimenpiteitä ja selvitystöitä, jotka edesauttavat päästöjen vähentämistä. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vaatii aivan uusia ratkaisuja, joiden lopputuotteena valmistetaan muutakin, kuin perinteistä […]
Lue lisääVantaan Energia etenee kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030 hyödyntämällä jätevirtoja yhä laajemmin raaka-aineeksi
Vantaan Energia on innovatiivinen kiertotalousenergiayhtiö. Se tarkoittaa meille kierrätys- ja energiantuotantopalveluiden yhdistämistä ennakkoluulottomilla ratkaisuilla. Me Vantaan Energialla haluamme edistää materiaalien ja aineiden kierrättämistä tarjoamalla ympäristön kannalta kestävät ratkaisut myös kaikkein vaikeimmin kierrätettäville jäte- ja hukkajakeille. Käytännön toimenpiteitä on hukkalämmön varastoiminen ja hyödyntäminen sekä kierrätykseen kelpaamattomien jätteiden energiahyödyntäminen. Tulevaisuudessa Vantaan Energian kiertotaloustoimintaa tulee vahvasti olemaan myös […]
Lue lisääKiertotalousenergiayhtiö Vantaan Energia etenee kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030
Vantaan Energia on kiertotalousenergiayhtiö. Se tarkoittaa kiertotalous- ja energialiiketoiminnan yhdistämistä. Materiaalivirtojen ja lämmön synergia mahdollistaa ympäristöystävällisen energiantuotannon olemassa olevia, kierrätykseen kelpaamattomia raaka-aineita hyödyntäen ja jalostaen. Samalla syntyy uutta liiketoimintaa sekä Vantaan Energialle että useille yhteistyökumppaneille. Kiertotaloutta ja energialiiketoimintaa yhdistämällä Vantaan Energia sitoo enemmän hiilidioksidia kuin sen toimesta vapautuu ilmakehään ja etenee näin kohti hiilinegatiivisuutta vuonna […]
Lue lisääVantaan Energia etenee kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030
Vantaan Energian määrätietoinen työ hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi jatkuu yhtiön lanseeratessa Hiilinegatiivinen 2030 -hankekokonaisuuden. Neljästä päähankkeesta koostuvan suunnitelman myötä Vantaan Energia sitoo toiminnallaan enemmän hiilidioksidia kuin sen toimesta vapautuu ilmakehään ja etenee näin kohti hiilinegatiivisuutta vuonna 2030. Vantaan Energian Hiilinegatiivinen 2030 -hankekokonaisuudessa hiilidioksidia sitovat investoinnit mahdollistavat yhtiön omia päästöjä suuremmat päästövähennykset. Hiilinegatiivisuus mahdollistuu luopumalla fossiilisista polttoaineista vuoteen […]
Lue lisää