Vantaalle on rakentumassa älykkään lämmityksen hybridiverkosto
Samoin kuin yksittäisten kiinteistöjen omistajat miettivät miten energian, lämmityksen ja sähkön kulutusta voisi optimoida me mietimme samoja asioita, mutta vain suuremmassa mittakaavassa. Olemme ymmärtäneet, että silloin kun pystymme optimoimaan koko Vantaan aluetta ja sen kaukolämpöverkkoa, niin siitä hyötyvät kaikki. Kun optimointi onnistuu lämpöä voidaan tuottaa kulloinkin edullisimmalla mahdollisella tavalla, asiakkaat saavat aina edullista ja hintavakaata energiaa ja ympäristövaikutukset laskevat.
Älykäs ohjaus ja kulutuspiikkien tunnistaminen
Yksi konkreettinen esimerkki ovat lämmityskauden aikana syksyllä ja talvella esiintyvät erityisen kylmät ajanjaksot. Silloin lämpöä tarvitaan poikkeuksellisen paljon ja usein vieläpä samaan aikaan. Selkeitä piikkejä lämmönkulutuksessa ovat esimerkiksi arkiaamujen tunnit, kun asuntojen lämmityksen lisäksi ihmiset käyvät suihkussa ja tarvitaan kuumaa käyttövettä. Näissä hetkissä voimme hyödyntää älykästä ohjausta. Eli tunnistamme nuo tunnit ja optimoimme tuota kulutuspiikkiä siten, että lämpöpattereiden sijaan priorisoidaan kuumaa käyttövettä aktiivisempien suihkutuntien ajaksi. Olemme laskeneet, että tällaisella älykkäällä optimoinnilla ihmisten asuinolosuhteet eivät ehdi kärsiä, mutta kulutusta voidaan merkittävästi pienentää. Tämä auttaa Vantaan Energiaa lämmön tuottajana, sillä voimme leikata pois lämmityspiikkien turvaamiseksi käytettävää varavoimaa, kuten maakaasua tai öljylämmitystä. Näin myös ympäristövaikutukset pienenevät, kun lämmityspiikkien aikana ei jouduta turvautumaan fossiilisiin lämmönlähteisiin.
Hukkalämmöt yhteiseksi hyödyksi
Yksi osa systeemitason optimointia ovat Vantaan alueella sijaitsevat kohteet, joissa syntyy hukkalämpöä. Sellaisia ovat tyypillisesti esimerkiksi datakeskukset, konesalit, teollisuuden prosessilämmöt tai esimerkiksi pakkasvarastot. Hukkalämpöjen tunnistaminen ja kerääminen talteen ovat tärkeä osa koko kaupunkitason optimointia. Olemme kiinnostuneita keskustelemaan kaikista hukkalämpökohteista ja selvittämään niiden mahdollista hyödyntämistä. Sen sijaan, että hukkalämmöt puhalletaan kirjaimellisesti harakoille ja ilmakehään, ne voidaan ottaa talteen kaikkien kaupunkilaisten hyödyksi. Hukkalämpöä voidaan ajaa paitsi kaukolämpöverkkoon, mutta tarvittaessa tulevaisuudessa myös eräänlaisena akkuna toimivaan kausivarastoon, jota parhaillaan suunnitellaan.
Kaupunkitason systeemi on enemmän kuin osiensa summa
Kun ajatellaan koko Vantaan aluetta ja energiankäytön sekä lämmöntuotannon optimointia, on nykyinen kaukolämpöverkko koko järjestelmän sydän ja verisuonisto. Verkkoa pitkin voidaan ohjata lämpöä sinne, missä sitä milloinkin tarvitaan. Juuri oikea määrä ja juuri oikeaan aikaan. Kun voimme yhdessä optimoida tuhansien kiinteistöjen massaa, ovat vaikutukset asiakkaille ja ympäristölle huomattavasti vaikuttavampia, kuin yhden yksittäisen kiinteistön sisällä tapahtuva optimointi. Tämä järjestelmä on siis parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa. Se ei missään nimessä tarkoita sitä, että vierastaisimme kohteita, joissa on käytössä esimerkiksi maalämpöä. Mikäli tällaisessa kiinteistössä on myös kaukolämpöliittymä, voidaan kiinteistön lämmön ohjaus- ja operointivastuu siirtää Vantaan Energialle ja näin sekä kiinteistö että systeemitaso hyötyvät.
Kun rakennamme ja optimoimme koko kaupungin kattavaa energiajärjestelmää, niin sitä parempi se on kaikille. Ihmiset ja ympäristö voittavat ja lisäksi hinnat pysyvät edullisina pitkään.
Ismo Virtanen
ismo.virtanen@vantaanenergia.fi