Siirry sisältöön

Tukea yhdistyksille

Vantaan Energia osallistuu ympäröivän yhteiskunnan tukemiseen lahjoituksin. Vuonna 2016 vastikkeettomia lahjoituksia myönnettiin useille oppilaitoksille ja yleishyödyllistä työtä tekeville yhdistyksille ja järjestöille. Lahjoitusten arvo oli noin 34.000 euroa (edellisvuonna 39.000).

Vuonna 2016 lahjoituksia saivat:

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Suomen Ilmailumuseosäätiö
Tekniikan museon säätiö
Vantaan ammattiopisto VARIA
Vantaan musiikkiopisto
SOS-lapsikylät
Sotiemme Veteraanien varainhankinta

Sponsoroimme monia Vantaan kulttuuriyhteisöjä ja urheiluseuroja; vuonna 2016 konsernilla oli yhteistyösopimukset monien eri järjestöjen kanssa.

Olemme näkyvästi esillä vantaalaisissa urheilu- ja vapaa-ajan halleissa. Liikunnan ja urheilun lisäksi tuemme myös kulttuuria ja olemme vahvasti mukana vantaalaisissa kulttuuritapahtumissa. Vuonna 2016 teimme yhteistyötä muun muassa Tikkurila festivaalin, Vantaan Tanssiopiston, Teatteri Vantaan ja BRQ Vantaa Festivalin kanssa.

Konsernin periaatteena on jo usean vuoden ollut, että puolueille tai niiden lähipiireille ei anneta suoraa eikä epäsuoraa tukea. Vantaan Energiasta ei osallistuta seminaareihin eikä taidetta tai muuta vastaavaa osteta puolueiden tukemiseksi.