Vastuumme sidosryhmille
Vantaan Energian henkilöstöjohtamisen lähtökohtana on kannustava johtaminen, joka tähtää henkilöstön osaamisen ja suorituskyvyn parantamiseen. Jatkuva oppiminen on entistä tärkeämpää, jotta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme uusia tuotteita ja palveluita, jotka vastaavat heidän toiveitaan.
Myös työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin turvaaminen, ylläpito ja kehittäminen ovat niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä keskeisimpiä tavoitteita ja haasteita.
Työskentely yhtiössä on turvallista. Turvallisuustavoitteemme on nolla työtapaturmaa
Vuonna 2022 konsernin työturvallisuuskehitys jatkui hyvänsuuntaisena: tapaturmataajuus (TRI > 0) oli 3,3 (7,1). Positiivisesta kehityksestä huolimatta vuonna 2022 sattuneet tapaturmat (2 kpl) olivat molemmat vakavia, joista toinen johti pitkään poissaoloon (30>työpäivää).
Vuonna 2022 henkilöstön ajatuksia työturvallisuuskulttuurista kartoitettiin kyselyllä.
Kyselyn tulokset ovat isossa kuvassa verrattuna muihin yhtiöihin erittäin korkealla tasolla ja antoivat vahvistusta sille, mihin suuntaan työturvallisuutta tulee kehittää.
Työturvallisuustiimit jatkoivat aktiivista työturvallisuuden kehittämistä ja työturvallisuudesta viestittiin mm. työturvallisuuden juttusarjan kautta, johon haastateltiin työntekijöitä eri tehtävistä.
Henkilöstökokemus Vantaan Energiassa on hyvällä tasolla. Tavoitteena on, että henkilöstötyytyväisyyden arvosana henkilöstötutkimuksessa on vähintään 4 (asteikko 1-5) vuonna 2025.
Vuoden 2022 henkilöstötutkimuksessa oli ilahduttavaa kehitystä nähtävissä jälleen. Myönteiset muutokset liittyvät konsernitason asioihin – luottamus ja vakaus nousevat esille vastauksissa. Innostus työn tekemiseen, samoin kuin vahva esihenkilötyö näkyvät myös vastauksissa posiitivisesti.
2022 toteutetussa henkilöstötutkimuksen pulssitutkimuksessa henkilöstökokemuksen arvosanaksi muodostui hienosti 4,16.
Kannamme osaltamme vastuun nuorten työllistämisestä ja energia-alan tiedon lisäämisestä. Kesätyöpaikkoja tarjoamme vuosittain noin 30–40.
Työllistämme joka kesä nuoria muun muassa erilaisiin asentaja- ja insinööriharjoittelijatehtäviin. Vuonna 2022 kesätyöntekijöitä rekrytoitiin yhteensä 30. Hakemuksia alkuvuoden kesätyöhaussa tuli kaikkiaan lähes 700 kappaletta, mikä kertoo kiinnostuksesta työpaikkojamme kohtaan.
Yhtiön toiminta on liiketaloudellisesti kannattavaa. Hyvä tulos mahdollistaa myös vastuullisen toiminnan
Vantaan Energia -konsernin liikevoitto pysyi hyvänä vuonna 2022, huolimatta poikkeuksellisesta maailmantilanteesta. Ukrainan sota ravisteli rajusti energiamarkkinoita aiheuttaen sekä sähkön, että polttoaineiden hinnannousun sekä saatavuushaasteita. Fennovoima-hankkeen kaatuminen taas vaikutti tilikauden tulokseen negatiivisesti Voimaosakeyhtiö SF:n osakkuuden alaskirjauksen kautta. Vantaan Energia maksaa vuoden 2022 tuloksestaan omistajilleen Vantaan kaupungille ja Helsingin kaupungille osinkoa noin 18,0 miljoonaa euroa.
Asiakkaat ovat tärkein sidosryhmämme. Entistä paremman palvelukokemuksen aikaansaamiseksi kehitämme edelleen ymmärrystämme asiakkaidemme tarpeista ja odotuksista. Asiakastyytyväisyysmittauksissa tavoitteemme on olla erittäin hyvällä tasolla
EPSI Rating on tutkinut pohjoismaista asiakaskokemusta jo 30 vuoden ajan. Suomessa EPSI Rating on tutkinut aiemmin muun muassa sähkön vähittäismyynnin asiakastyytyväisyyttä. Vantaan Energia vei ykkössijan EPSI Ratingin kestävyysrankingissä vuonna 2022 73 indeksipisteellä. EPSI Kestävyysindeksin mukaan suurin osa kaukolämpöasiakkaista arvioi kaukolämmön olevan hyvä ratkaisu vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.
Vastuullisuusnäkökulma huomioidaan hankinnoissa. Vaadimme toimittajiltamme konsernin eettisten periaatteiden noudattamista
Vantaan Energian suhteet asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin perustuvat rehellisyyteen ja luottamukseen. Vantaan Energian eettiset ohjeet toimittajille tukevat konsernimme vastuullista toimintaa ja menestystä. Lue lisää Vantaan Energia eettisistä ohjeista.